sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Välitehtävä 1, Oma mediapäiväkirja


6.30               Aamulla laitan tietokoneen päälle. Tapanani on tehdä ensin aamutoimet ja käydä  sitten netissä seikkailemassa jos aikaa on.

6.45-7.20       Käyn Moodlessa tarkistamassa mediakasvatus-kurssin ensimmäisen välitehtävän ohjeet. Tarkistan myös sekä uta:n että tty:n sähköpostit. Loppuajan seikkailen Facebookissa, Helsingin Sanomien sivuilla ja kuuntelen YouTubesta Chisun Sabotage-kappaleen.

12.00             Avaan jälleen koneen heti kotiin tultuani, laitan sähköpostia tulevan harjoitteluni ohjaavalle opettajalle huomaamastani päällekkäisyydestä. Käyn nopeasti Facebookissa.

12-13            Tutustun eilen luomaani blogiin paremmin ja etenkin ohjelmaan, jolla blogia ylläpidetään. Suomenkielinen Quick Tour osoittautui yllättävän hyväksi tavaksi tutustua Bloggeriin.

13.00-13.10  Luen sähköpostini, ja vastaan TTY:n sähköpostiin tulleeseen TEK:n kesätyökyselyyn. Kyselyn jälkeen käyn myös TEK:n sivuilla tarkistamassa, että osoitetietoni ovat sivustolla oikein.

14.15-15       Katson dvd:ltä yhden Gilmore Girls –sarjan jakson.

15-17            Teen yleispedagogiikan tämän viikon viikkotehtävää. Viikkotehtävä on melko haasteellinen, joten joudun turvautumaan paljon hakukoneiden (Wikipedia, Google) apuun. Samalla pohdin tehtävää Messengerissä kaverin kanssa. Jaamme aiheeseen liittyviä linkkejä mesen kautta.

17.00-17.20   Lenkillä ollessani kuuntelen musiikkia mp3-soittimelta. Kappaleet ovat sekalaisia.

19.45-20.15   Tarkastan jälleen sähköpostin ja lueskelen päivän uutisia HS:n, Aamulehden ja Iltalehden nettisivuilta.

20.15-21       Aloitan lukemaan Mediakasvatuksen kurssikirjaa. Samalla kirjoittelen mieleen tulevia ajatuksia tekstitiedostoon, jotta voin myöhemmin päivittää blogiani.

21-22            Katson pari jakso The Big Bang Theory-sarjaa.         


Päiväni oli siinä mielessä normaalista poikkeava, että tulin jo puolen päivän jälkeen kotiin. Normaalisti en käytä tietokonetta aamun ja noin iltakuuden välillä juuri ollenkaan. Usein kuitenkin kone on kotona päällä, vaikkei sillä mitään tekisikään. Tv:tä en juurikaan katsele, ja katsonkin eniten sarjoja koneelta tai dvd:ltä. Koulutehtäviin menee usein eniten aikaa, mutta niiden lomassa tulee useinkin katsottua uutisotsikoita tai käytyä Facebookissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti