Selaillessani äitini Opettaja-lehtiä syksyn varrelta, huomioni herätti eräs artikkeli. Vaikka kyse ei olekaan tämän viikon numerosta, toivon, etten riko tehtävänannossa annettua ohjeistusta. 16.9.2011 julkaistussa artikkelissa ”Oppijana sukupolvi D” puhutaan nykyajan koululaisista nimityksellä sukupolvi D, jossa D viittaa digitaaliseen. Artikkelissa pohditaan, miten digitaalisuus on vaikuttanut ja vaikuttaa lapsiin ja nuoriin.
Mielestäni artikkelissa on hyvin positiivinen näkökulma nuorten median käyttöön. Usein nuorten median käyttöä katsotaan pahalla. Nuoret eivät muka tee muuta kuin pelaavat ja roikkuvat netissä lukemassa ja levittämässä ties mitä. Artikkelissa kuitenkin sanotaan, että lisääntynyt median käyttö on johtanut siihen, että nuorille tärkeää on jakaa asioitaan muiden kanssa ja pitää yhteyttä kavereihin. Ei minusta kuulosta kovin pahalta.
Sukupolvi D on syntynyt maailmaan, jossa kännykät, tietokoneet, pelit ja sosiaalinen media ovat arkipäivää. Artikkeli pohjautuu Helsingissä 7.9.2011 järjestettyyn Campus-seminaariin, jossa Chris Sanderson puhui tulevaisuuden nuorisotrendeistä. Hänen mukaansa merkittävä ero sukupolvi D:n ja heidän vanhempiensa välillä on suhtautuminen yksityisyyteen. Sanderson kertoi, että nuorien mielestä on siistiä kertoa itse menonsa ja tietää muiden olinpaikat koko ajan, vaikka vanhempien mielestä se voi olla todella karmiva ajatus.
Ehkä mielenkiintoisinta artikkelissa on se, että Sandersonin mielestä sukupolvi D on hyvin optimistinen. Hän lausui seminaarissa, että: ”Meidän sukupolvemme ajattelee, että olemme pilanneet kaiken, mutta he ajattelevat korjaavansa sen.”. Minusta nuorten taitava mediankäyttö voi osanaan vahvistaa tätä optimistisuutta. Lapset saattavat useinkin osata käyttää laitteita tai Internetiä paremmin hyödykseen kuin heidän vanhempansa. Koska media on lapsille tavallista arkea, uskovat he tekevänsä siten kaiken muunkin paremmin kuin edeltäjänsä. Tällainen optimistisuus on mielestäni hyvinkin tervetullutta. Liian kauan ollaankin ajateltu kehityksen vievän vain syvemmälle suohon. Itsekin myönnän olevani hieman pessimistinen ajattelija. Pelkään digitaalisuuden luovan enemmän pahaa kuin hyvää, ja tätä asennetta haluaisin niin itsessäni kuin muissakin muuttaa. Oma pessimistisyyteni kuitenkin on pohjimmiltaan sitä, että en usko osaavani käyttää tekniikkaa riittävän hyvin. Luulen, että tämä on useimpien muidenkin ongelma. Mistäpä saisimme avoimen mielen ja rohkeutta katsoa tulevaisuuteen?
No voi hitsi, mulla on tainnut jäädäkin muutama ope-lehti lukematta. Täytyypä kaivaa pinosta tai verkosta. Kiitos.
VastaaPoista