perjantai 30. syyskuuta 2011

Iso paha Internet

Meinasin välitehtävän yhteydessä alkaa rönsyilemään aiheiden ohi, joten jatketaanpa täällä. Pohjaan ajatuksiani edelleen torstain (28.9.) luennolla heränneeseen keskusteluun. Yhtenä puhuttelevimmista aiheista oli juurikin Facebook. Facebookissa ihmiset roikkuu päivät pitkät, eivätkä enää soittele tai tapaa kasvotusten. Onko todellakin näin? Jos itselleni tapahtuisi vastaavaa, kyllä harkitsisin eroamista vakavasti. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että ei sosiaalisten medioiden käyttö välttämättä vähennä nk. normaalia kanssakäymistä yhtään. Itse ainakin käyn mieluummin tapahtumissa ja tapaan kavereitani kuin chattailen tietokoneella. Niin kuin luennollakin joku kommentoi, Facebookissa on kuitenkin kätevää pitää yhteyttä moneen ihmiseen kerrallaan. 

Itse en pahemmin soitellut kännykällä kavereille ennen sosiaalisten medioiden yleistymistä. Nyt kynnys sopia tapaamisia on paljon pienempi, kun voin vain käydä kirjoittamassa ilmaiseksi viestin kaverilleni. Käytän siis sosiaalista mediaa ensisijassa siksi, että tapaamisten sopiminen on siellä helppoa. Esimerkiksi lukion jälkeen kaveriporukkamme hajosi aivan eri puolille Suomea, ja paljon kavereita asuu tai on asunut ulkomaillakin. Heidän kanssaan yhteyden pito jonkin muun viestimen kuin puhelimen välillä on mielestäni järkevää jo ihan taloudellisesti ajateltuna. Tietysti Facebookiin ja nettiin ylipäätään liittyy paljon riskejä, mutta muistetaan nyt kuitenkin, että itse pystyy vaikuttamaan siihen, korvaako sosiaalinen media oman todellisen sosiaalisen elämän vai täydentääkö se sitä.

3 kommenttia:

  1. Mukavan lyhyt pätkä. Tämmöisiä blogien pitäisi olla! * Katuu omia viiden sivun blogitekstejään * :)

    VastaaPoista
  2. Minä myös pidän facebookkia hyvänä yhteydenpitovälineenä kavereihin, jotka asuvat kaukana. Tietysti maratonpuhelut ovat joskus hauska ja välttämätön tapa vaihtaa kuuluumisia tärkeistä asioista, mutta pienet arkipäivän jutut välittyvät vaivattomasti sosiaalisen median avulla.

    VastaaPoista
  3. Niin totta. Facebook ja muu yhteydenpito kavereiden kanssa netissä ei ole pois siltä ajalta, jonka tahdon heidän kanssaan viettää. Sosiaalinen media vaan mahdollistaa yhteydenpidon myös silloin, kun se ei muuten olisi mahdollista. Raskaan työ- tai koulupäivän jälkeen harvemmin myöskään jaksaa tavata enää ketään, mutta on silti kivaa jutella kavereiden kanssa esimerkiksi juuri Facebookissa. Harmi vaan, että kaikkein negatiivisimmat skenaariot leimaavat koko palvelun.

    VastaaPoista